| Piiriasiamiehen nurkasta |
| Edunvalvonta |
| 05.11.2010 |
|
Arvoisa Ala-Kymen Insinööri! Syksy on kiirinyt ja insinöörien edunvalvontatoiminta on ollut työntäyteinen. Työehto-sopimustoiminnassa on edetty monella rintamalla ja ylemmille toimihenkilöille on saatu solmittua useita sopimuksia sopimusjärjestömme YTN:n toimesta, moni sopimusala on toki vielä auki ja esimerkiksi metsäteollisuudessa paperitehtaiden ylemmät toimihenkilöt ovat juuri pitäneet neljän päivän vauhdituslakon, johon valtakunnallisesti osallistui noin 85 % ylemmistä.
Paperiteollisuuden ylemmät haluavat paikallisesti parempia työaikajoustoja työaikapankin muodossa: siinä olisi mahdollisuus kiireellisinä aikoina tehtyä työtä ja aikaa ”pankittaa” ja tarvittaessa nostaa ”aikasaldoa” pois itselleen soveltuvina hiljaisempina ajankohtina, siis varsin joustava ja moderni työnteon elementti sekä työntekijöille että työantajille. Käy lukemassa aiheesta lisää http://www.ytnmetsa.fi/10 Insinöörit ovat merkittävin ammattiryhmä neuvottelujärjestössämme ja liittomme on suurin YTN:n jäsenliitoista: näin ollen painoarvomme ja panoksemme YTN:n sopimustoiminnassa on ihan keskeinen. Liittomme asiamiehet toimivat myös YTN:n toimialaneuvottelijoina ja neuvotteluryhmissä monella alalla: itse olen mukana Elintarviketeollisuuden neuvottelijana. Liittomme päätöksenteko tapahtuu paikallisten insinööriyhdistysten käyttäessä jäsenmääränsä suhteen äänivaltaansa liiton edustajakokouksissa, näin myös Ala-Kymen Insinööreillä on edustajakokouspaikka ja suora vaikutusvalta liiton korkeimpaan päättävään elimeen. Jäsenmäärän pienellä kasvulla olisi mahdollista saada toinen paikka – joten auta yhdistystäsi ja kutsu toimintaan mukaan vielä järjestäytymätön insinööri! Insinöörien suunnittelijapätevyydet ovat jämähtäneet ministeri Vapaavuoren ministeriöön. Nyt näyttää siltä, että jatkossa ministeriö olisi myös käymässä sähköinsinöörien ja LVI-insinöörien pätevyysasioihin kiinni ja vanhan kokemuksen mukaan olisimme ammattikuntana näissä asioissa häviäjinä. Yksinkertaistettuna hanke toteutuessaan veisi tuhansilta insinööreiltä pätevyydet toimia nykyisissä tehtävissään niin yrityksissä, kunnissa, ammatinharjoittajina kuin yrittäjinä! Varsin vakavasta asiasta on siis kysymys. Tulemme luonnollisesti tekemään kaikkemme, ettei näin kävisi! Tässäkin ”taistelussa” tarvitsemme sinun tukeasi! Yhdessä olemme enemmän, yksin olemme hukassa |
Takaisin


